Siirry pääsisältöön

Kevät avaa parveke- ja terassikauden


 Aurinkoista kevättä blogini lukijat!

Vaikka maassa onkin vielä runsaasti lunta, joiden toivoisin paitsi sulavan mahdollisimman nopeasti pois, mutta myöskin ettei sitä enää tulisi ja varsinainen kevät voisi jo koittaa.

Itse olen todella innostunut viherpeukalo ja tykkään kokeellisesti kasvattaa parvekkeella erilaisia yrttejä johtuen siitä, että parvekkeemme on lasitettu ja jo aikaisin keväällä parvekkeella tuntuu ihana lämpö. Se puolestaan antaa hieman virheellisen kuvan siitä onko ulkona oikeasti kylmää ja tuulista vai ei. Mutta lasitettu parveke on keväällä ja kesällä kuin oma kasvihuone, josta tykkää paitsi kissamme niin myös asukkaat.

Parvekkeella olen kasvattanut useana vuonna jo paprikaa, minttua ja rucolaa sekä herneenversoja. Kaikki näistä on todella helppo kasvattaa. Mintun olen onnistunut säilyttämään kaupasta ostettuna, kun istutin sen kotona heti väljään ruukkuun. Talviaikaan minttuni kaljuuntuu ja ruukku näyttää tyhjältä ja kuolleelta. Aina kuitenkin jossain vaiheessa kevättä sieltä puskee aivan pikkuruisia mintun lehtiä ja pian onkin ruukku taas täydessä mintun kukinnoissa. Minttu on siitä ihan yrtti, että se myöskin tuoksuu raikkaalta ja joskus jopa kissamme napsii siitä lehtiä. 

Herneenversot ovat todella helpot aloittelijankin kasvattaa. Ostat vain hernepussin kaupasta, laitat hieman multaa laakeaan astiaan (itse olen tähän tarkoitukseen käyttänyt tyhjää jauhelihan rasiaa tms.) ja sitten vain ripottelet herneet astiaan sekä peität ne kevyesti mullalla. Olen lisäksi laittanut astian päälle tuorekelmua ja puhkaissut siihen muutamia reikiä, jotta multa ei homehtuisi. Herneenversot ovat todella kauniit kasvattaa parvekkeella ja niistä saa kauniin lisäkkeen voileivän päälle, salaatteihin tai vokkeihin. 

Useat yrtit ovat todella kauniit jo sisustuksellisestikin. Itse en ole vielä ehtinyt testaamaan lehdessä luettuun vinkkiin, että voisi istuttaa popcornin siemenet ruukkuun, josta sitten kasvaa todella näyttäviä ruohoruukkuja, jotka ovat helppohoitoisia. Monesti ihmiset juurikin etsivät helppohoitoisuutta kasveista, sillä ei haluta viettää liikaa aikaa niiden hoitamiseen. Itse kuitenkin koen yrttitarhan hoidon olevan se terapeuttinen hetki, kun elämä on muutenkin kiireistä. On välillä jotenkin terapeuttista nyppiä kuivia osia pois ja nähdä kuinka kasvi alkaa kukoistamaan entisestään.

Lisäksi koen kasvit hyvin kotoisana. On ihanaa, että parvekkeella kasvaa happea tuottavia kasveja, jolloin ilma siellä tuntuu hieman helpommalta hengittää. Meillä paistaa koko iltapäivän ja illan ilta-aurinko parvekkeelle, joten siellä lämpötila kohoaa hyvinkin nopeasti lähes saunamaiseksi. Ikkuna toki on hieman raollaan, mutta kissojemme vuoksi emme voi pitää sitä kokonaan auki ja lisäksi myös ampiaiset vierailevat liian usein. Tähänkin tarkoitukseen olen miettinyt hyönteishotellia, mutta sellaista ei taida saada vuokra-asunnon parvekkeelle laittaa. 

Kevätkaudella parveke ja terassi halutaan laittaa kuntoon, koska kohta avautuu se aika, jolloin voi parvekkeella tai pihalla viettää enemmän aikaa. Suomen kesä on kaunis, mutta lyhyt. Terassin kunto kannattaakin tarkastaa keväällä ja uusia siitä tarvittaessa lautoja. Puu on usein hyvin ekologinen materiaali ja sitä voi helposti hioa ja tarvittaessa myös laittaa öljyä pintaan kunhan laudat ovat kuivat. Huolletulle terassille on sitten kiva kantaa kalusteet ja kattaa terassille ikäänkuin toinen olohuone, jossa on mukava seurustella ystävien kanssa ja grillailla.

Terassikalusteissa kannattaa kiinnittää huomiota myös säänkestävyyteen, sillä Suomen kesät saattavat olla hyvinkin sateisia. Sään kestäviä kalusteita ovat mm. polyuretaanista tehdyt kalusteet, joka on kestävää muovimateriaalia. Polyuretaani tunnetaan myös nimellä polyrottinki eli kannattaa hakea kalusteita myös tällä nimellä. Lehtikuusi puolestaan on ympäristöystävällinen valinta, joka kestää luontaisten ominaisuuksien vuoksi esimerkiksi säiden vaihteluita lahoamatta. Tosin kannattaa ottaa huomioon, että lehtikuusi kalusteet muuttuvat auringonvalon vaikutuksesta harmaiksi, joten alkuperäisen värin perusteella ei heti kannata miettiä koko muuta sisustusta vain huomatakseen, että sitten myöhemmin muut sisustuksen värit eivät enää toimikaan kuten aluksi. Lehtikuusen harmaaksi muuttumista voi kuitenkin estää käyttämällä kalusteisiin puunkäsittelyaineilla, jolloin alkuperäinen väri säilyy pidempään.

Parvekkeet ovat usein pitkänomaisia, mikä lisää haastavuutta sisustaa se kauniisti ja kotoisasti. Kapeiden huoneiden sisustuksessa kannattaa ottaa huomioon seuraavia seikkoja:

  • Käyttäjämäärä
  • Minkä kokoisia kalusteita sinne mahtuu
  • Miten päin kalusteet sijoitetaan
  • Mitä toimintoja sieltä pitäisi löytyä 
Suosittelisin hyödyntämään tilan maksimaalisesti. Itse olen esimerkiksi ostanut omalle parvekkeelle ison maton, joka kattaa kaiken oleskelualueen. Näin erinäisiin mattoihin ei kompastu ja ilme on yhtenäisempi.

Myös väreillä on suuri merkitys: Vaaleammat värit luovat illuusion tilan suuruudesta, vaikka se sitä tosiasiassa ei olisikaan. Tummat värit saavat tilan tuntumaan pienemmältä, mutta tässäkin on tärkeää tuoda raikastetta esimerkiksi tekstiileillä. 

Itselläni parveke on muotoutunut hyvin mustan ja tummanpuhuvaksi. Silti kapea parveke ei tunnu itsestäni liian pieneltä ja ahtaalta. Raikasteena siellä on itse virkkaamani tuolin päälliset, jotka ovat valkoiset sekä lämmin puunsävyä tuovat kalusteet, joita sain ystäväni vanhemmilta. Lisä vinkkinä vielä, että kannattaa verhota tai ostaa lipasto, jonka suojiin saat kaiken ylimääräisen sälän. Näin esimerkiksi hyllyt eivät pursua tavaroita ja saat luotua rauhallisen tunnelman parvekkeelle, kun kaikelle lisätarvikkeille on jonkunlainen säilytysratkaisu. Huomaa myös, että monet säilytysarkut voivat toimia myös penkkinä, kun sen päälle asetetaan esim. tyynyjä tai joku kivan värinen viltti tai peitto. Näin saa parvekkeelle tuotua lisää värejä ja pystyt helposti tuomaan esiin myös omaa persoonaasi.

Mukavaa parveke- ja terassikautta sinulle. Jos sinulle jäi kysyttävää tai haluaisit saada sisustussuunnittelijan apua parvekkeesi tai terassin kanssa, ota rohkeasti yhteyttä minuun nettisivujeni kautta tai lähetä vaikka s-postia. Annan mielelläni sinulle vinkkejä sisustuskonsultaation muodossa, jonka jälkeen pääset helpommin ostoksille ja saat kerralla hankittua parvekkeellesi tai terassillesi sopivat kalusteet ja luotua viihtyisän tunnelman, jossa on ihanaa viettää alkavat kesäillat ystävien seurassa.

~ Minna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vähemmän on enemmän – Kodin kevätilme pienillä muutoksilla

Kevät on monelle meistä uuden alun aikaa. Valo lisääntyy, pöly paljastuu – ja samalla herää halu keventää ja raikastaa myös kotia. Usein ajattelemme sisustamisen tarkoittavan uuden ostamista, mutta todellisuudessa kodin tunnelmaa voi uudistaa tehokkaasti myös karsimalla. Olen viime aikoina pysähtynyt pohtimaan sitä, miten esillä olevat esineet vaikuttavat kodin ilmeeseen. Huomasin, että mitä vähemmän tavaraa pidän esillä, sitä enemmän ne yksittäiset, minulle tärkeät ja kauniit asiat pääsevät oikeuksiinsa. Jokainen valittu esine saa enemmän tilaa hengittää – ja koti tuntuu rauhallisemmalta ja harkitummalta. Tässä postauksessa jaan ajatuksia ja vinkkejä siitä, miten kotiin voi luoda keväistä raikkautta ilman suuria remontteja tai hankintoja. Kyse on ennen kaikkea näkökulman muutoksesta: kodin uudelleenjärjestely voi olla jopa inspiroivampaa kuin uusi ostosreissu. 1. Anna valon kulkea – poista turhat esteet Kevätaurinko paljastaa kaiken – hyvässä ja pahassa. Nyt on hyvä hetki vilkaist...

2025 Sisustustrendit ja Värit

Vuosi 2025 tuo mukanaan rohkeita, harmonisia ja luonnonläheisiä sävyjä sekä uusia tapoja yhdistellä materiaaleja ja tekstuureja. Minimalismin rinnalle nousee runsautta ja kerroksellisuutta korostava "hiljainen luksus". Tässä katsaus vuoden 2025 tärkeimpiin sisustustrendeihin ja värimaailmoihin. Luonnonläheisyys modernilla twistillä: Puupinnat, kivi ja luonnonkuidut, kuten pellava ja juutti, hallitsevat sisustusta. Luonnonmateriaalit yhdistetään futuristisiin metallisiin yksityiskohtiin. Tekstuurien harmonia: Karheat, pehmeät ja sileät pinnat kerroksittain: sametti, bouclé-kangas, savipinnat ja raakabetoni. Yksilöllisyys ja uniikit elementit: Itse tehdyt esineet ja käsityöt saavat tilaa kodeissa. Erityisesti keramiikka ja maalaukselliset seinäkoristeet ovat suosiossa. Kaarevat linjat ja orgaaniset muodot: Kalusteissa ja sisustusesineissä nähdään pehmeitä, pyöristettyjä muotoja, jotka tuovat tilaan pehmeyttä. Kestävän kehityksen ratkaisut: Kierrätys ja vintage löytävät paikkans...

Parhaat välineet kodin askareisiin: Tehokkuutta ja mukavuutta arkeen

Kodin askareet voivat toisinaan tuntua työläiltä, mutta oikeilla välineillä niistä tulee sujuvampia ja jopa nautinnollisia. Tässä blogipostauksessa esittelen välineitä, jotka tekevät siivouksesta, ruuanlaitosta ja muista kodin askareista vaivattomampia. Siivousvälineet Langaton varsi-imuri: Tehokas imuri, joka kevyt ja helppo käsitellä, tekee päivittäisestä siivouksesta nopeaa ja vaivatonta. Monitoiminen höyrymoppi: Höyrymoppi puhdistaa lattiat tehokkaasti ilman kemikaaleja ja monitoimisuus takaa, että se soveltuu eri pinnoille. Mikrokuituliinat: Nämä liinat ovat ympäristöystävällisiä ja tehokkaita. Ne pyyhkivät pölyt ja tahrat helposti ilman pesuaineita. Ruuanlaittovalineet Monitoimikone: Tämä laite hoitaa pilkkomisen, sekoittamisen ja jopa taikinan vaivaamisen puolestasi säästäen aikaa ja vaivaa. Induktioliesi: Induktioliedellä ruoanlaitto on nopeaa ja tarkkaa. Se myös säästää energiaa. Slow cooker: Hidas keitin mahdollistaa herkullisten ja terveellisten aterioiden valmistamise...