Siirry pääsisältöön

Helmikuun Sisustusmietteitä

Näin se taas on uusi vuosi mennyt vauhdilla eteenpäin. Nykyään tuntuu, että aika menee entistä nopeammin eteenpäin, johtuen varmaan työstä ja harrastuksista, kun ehtii juuri tulla kotiin hieman hengähtämään ja sitten uusi päivä jo koittaakin. Tästä syystä olen viime aikoina pohtinut yhä enemmän kodin merkitystä ja millä tavalla sitä kodikkuutta voisi lisätä, jos kotisi tuntuu liian kolkolta.

Jos Googleen laittaa hakusanaksi "Kodikkuus" saa kasapäin vinkkejä miten lisätä kotiin tunnelmaa. Normaalisti ihmiset luulevat, että minun tarvitsee tehdä ne kaikki ennenkuin kodista tulee kodikas, mutta neuvojen paljoudesta on se haittapuoli, että helposti hukkuu se punainen lanka koko sisustuksesta ja siten kodista saattaa tulla hieman sekainen eikä se tunnelma sittenkään ole kohdilla kuten halusit.

Kodikkuuden synonyymejä ovat mukava, kotoisa, viihtyisä, lokoisa ja kodinomainen. Nämä sanat kuitenkin tarkoittavat jokaiselle eri asiaa hieman eri tavalla. Kysyin ystävältäni mitä hänelle merkitsee kodikkuus ja hän kuvaili sitä seuraavilla sanoilla: lämpöä, viihtyisyyttä, saa olla oma itsensä ja rentoutta. Itselleni kodikkuus merkitsee paikkaa, jossa on hyvä olla ja rentoutua työpäivien jälkeen, lämpöistä ja leppoisaa tunnelmaa, kun saa olla just sellainen kuin on eikä tarvitse olla niin huoliteltu ja laitettu. Olisi ihanaa kuulla kommenteissa mitä sinulle kodikkuus merkitsee?

Eilen satuin Ruudusta katsomaan ohjelmaa Nyt tai Ei koskaan. Ohjelman formaatti on mielenkiintoinen, miten monesti sitä jääkin jossittelu tilaan kaiken sen kanssa mitä haluaisi tehdä, mutta löytää itsensä aina jostain muualta kuin mistä on unelmoinut. Ohjelmassa oli osallistujana mies, joka kuvaili kotiaan kolkoksi. Hänellä oli musta-valkoinen sisustus mikä on mielestäni tosi kova kontrasti keskenään, sillä ne ovat vastavärejä ja harvoin jos koskaan olen nähnyt oikeasti tyylikkäästi sisustettua mustavalkoista kotia, sillä se vaatii ammattitaitoa saada kodista silloin oikeasti kodikasta. Ihmiset ehkä ajattelevat sen olevan helpoin tapa sisustaa tyylikkäästi, mutta sisustussuunnittelijana olen eri mieltä. Mielestäni mustavalkoinen sisustus vaatii ympärilleen silti värejä ja pehmeitä materiaaleja tuomaan juuri sitä kodikkuutta ja lämpöä, mikä herkästi puuttuu kun käytetään vain kahta väriä.

Miten sitten sinä voit alkaa toteuttamaan omassa kodissasi kodikkuutta ja tuomaan sinne lämpöä, jos koet kotisi olevan hieman liian kalpea. Näillä seuraavilla pikku vinkeillä sinäkin voit helposti ja edullisesti tuoda kotiisi eloa ja lämpöä:

  • Osta valikoituja viherkasveja, koska kasvit tuovat kotiin eloa. Niissä on usein kauniita kukkasia, jos ostat kukkivia kasveja. Oma suosikkini on ollut helppohoitoinen Saint Paulia. Kasveilla voit toteuttaa vaikkapa oman viherseinän, jos olet innostunut kasvien hoidosta.
  • Eri kokoiset matot, sillä harvoin paljaat lattiat luovat kotiin lämpöä, vaikka ne olisivatkin puuta. Lisäksi matot toimivat äänieristeenä eli jos kodissasi kaikuu, niin isot matot toimivat äänieristeenä ja on mukavampi istua ruokapöydän äärellä tai katselemassa TV:tä, jos jalkojen alla on jotain lämmintä ja pehmeää.
  • Panosta verhoihin, itse satun asumaan asunnossa, jossa ikkunat vetää pahasti talvisaikaan. Talo on vanha ja välillä kylminä talvipäivinä mitkään eristykset eivät juuri auta lämpöä pysymään sisällä. Siitä syystä keittiössäni roikkuu pitkät verhot, joilla saan peitettyä paitsi rumannäköiset putket, mutta myös pidettyä keittiön hieman lämpimämpänä erityisesti kylminä päivinä. Jos kotisi tilat eivät ole suuria, valitse vaaleansävyisiä verhoja ja jos kotisi tilat ovat jo valmiiksi suuret, voit valita tummemman sävyisiä verhoja tuomaan ikäänkuin seinät hieman lähemmäs. Verhot toimivat niin tilanjakajana kuin myös ääneneristäjänä.
  • Panosta valoihin, yleisvalot kuten kattovalot ovat pimeinä aikoina näkemisen ja tekemisen kannalta todella tärkeitä, mutta tunnelmaa ne eivät juuri luo. Osta kotiisi tunnelmavaloja, joita voit tarvittaessa sytyttää illan mittaan luomaan hämyistä tunnelmaa. Itselläni on usein Ikeasta ostettu valkoinen lasikuvullinen neliönmuotoinen valo iltaisin päällä, mutta toiveissani olisi saada aito Block led valaisin. Tykkään sen minimalistisesta ulkonäöstä ja muotoilusta. Tässä en tarkoita mitään överijouluvaloja, joita pitäisi käyttää ympäri vuoden vaan sellaisia valoja, joissa valo on kelvin arvoltaan pienempää kuin päivänvalo eli keltaisempaa valoa ja sisustukseen sopivia valoja, joita voit sytyttää kun et käytä kattovaloja.
  • Kodin pinnat, luonnolliset pinnat kuten puu tuo kotiin helposti lämpöä. Oma parvekkeeni on pääasiassa mustan ja tumman sävytteinen. Parvekkeeni ei aiemmin ollut yhtään kodikas, vaikka siellä olikin kasveja. Tykkään kasvattaa yrttejä yms. kesäkaudella, koska parvekkeemme on lämmin silloin. Lasitettu parveke mahdollistaa parvekkeen käytön kuin extra huoneena ja saimme sinne punertavansävyisen puisen lipaston, jonne on helppo kätkeä tavaroita pois silmistä, joita emme käytä usein. Lipaston päälle laitoin muutaman viltin, sillä perheeseemme kuuluu kissoja, jotka saavat nauttia kevät- ja kesäaurinko päivistä parvekkeella katsellen liikennettä, ihmisiä ja lintuja. Tarvittaessa voit myös maalata osan seinistä tehosteseinäksi tai tapetoida jonkun pienen osan seinistä ja tuoda näin väriä ja kodinomaista tunnelmaa kotiisi.
Jos kuitenkin sisustusvimmasta huolimatta tunnet, että homma ei ota sujuakseen. Ota käyttöösi Pinterest ja kerää yhteen tauluun kaikki ne sisustuskuvat, joissa on jokin kiva juttu, josta tykkäät. Tällä tavoin voit saada enemmän kiinni siitä mitä oikeasti haet etkä tee hätiköityjä hankintoja kotiisi. Ota myös rohkeasti yhteyttä sisustussuunnittelijaan, sillä keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa usein hahmottamaan ideoita eikä homma karkaa käsistä vaan sisustuksessa säilyy se punainen lanka ja sisustuksesta tulee harmoninen ja mietitty kokonaisuus, jossa lepää niin keho kuin mielikin raskaan työpäivän jälkeen. Omista palveluistani löytyy myös kodin stailauspaketteja, joista voit valita mieleisesi. Kävin asiakkaan luona keskustelemassa kodin muutoksista, kun hänestä tuntui olohuone olevan liian suuri eikä ruokailuun ollut juuri tilaa. Antoisa keskustelumme kesti varmaan noin kolmisen tuntia, jonka aikana asiakas sai valtavasti ideoita mitä he voisivat miehensä kanssa tehdä pienellä budjetilla. Jos et ole vielä vieraillut nettisivuillani, niin käy kurkkaamassa sivujani osoitteessa www.sisustussuunnittelijaminna.fi


Antoisia sisustushetkiä sinulle!

Minna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vähemmän on enemmän – Kodin kevätilme pienillä muutoksilla

Kevät on monelle meistä uuden alun aikaa. Valo lisääntyy, pöly paljastuu – ja samalla herää halu keventää ja raikastaa myös kotia. Usein ajattelemme sisustamisen tarkoittavan uuden ostamista, mutta todellisuudessa kodin tunnelmaa voi uudistaa tehokkaasti myös karsimalla. Olen viime aikoina pysähtynyt pohtimaan sitä, miten esillä olevat esineet vaikuttavat kodin ilmeeseen. Huomasin, että mitä vähemmän tavaraa pidän esillä, sitä enemmän ne yksittäiset, minulle tärkeät ja kauniit asiat pääsevät oikeuksiinsa. Jokainen valittu esine saa enemmän tilaa hengittää – ja koti tuntuu rauhallisemmalta ja harkitummalta. Tässä postauksessa jaan ajatuksia ja vinkkejä siitä, miten kotiin voi luoda keväistä raikkautta ilman suuria remontteja tai hankintoja. Kyse on ennen kaikkea näkökulman muutoksesta: kodin uudelleenjärjestely voi olla jopa inspiroivampaa kuin uusi ostosreissu. 1. Anna valon kulkea – poista turhat esteet Kevätaurinko paljastaa kaiken – hyvässä ja pahassa. Nyt on hyvä hetki vilkaist...

2025 Sisustustrendit ja Värit

Vuosi 2025 tuo mukanaan rohkeita, harmonisia ja luonnonläheisiä sävyjä sekä uusia tapoja yhdistellä materiaaleja ja tekstuureja. Minimalismin rinnalle nousee runsautta ja kerroksellisuutta korostava "hiljainen luksus". Tässä katsaus vuoden 2025 tärkeimpiin sisustustrendeihin ja värimaailmoihin. Luonnonläheisyys modernilla twistillä: Puupinnat, kivi ja luonnonkuidut, kuten pellava ja juutti, hallitsevat sisustusta. Luonnonmateriaalit yhdistetään futuristisiin metallisiin yksityiskohtiin. Tekstuurien harmonia: Karheat, pehmeät ja sileät pinnat kerroksittain: sametti, bouclé-kangas, savipinnat ja raakabetoni. Yksilöllisyys ja uniikit elementit: Itse tehdyt esineet ja käsityöt saavat tilaa kodeissa. Erityisesti keramiikka ja maalaukselliset seinäkoristeet ovat suosiossa. Kaarevat linjat ja orgaaniset muodot: Kalusteissa ja sisustusesineissä nähdään pehmeitä, pyöristettyjä muotoja, jotka tuovat tilaan pehmeyttä. Kestävän kehityksen ratkaisut: Kierrätys ja vintage löytävät paikkans...

Parhaat välineet kodin askareisiin: Tehokkuutta ja mukavuutta arkeen

Kodin askareet voivat toisinaan tuntua työläiltä, mutta oikeilla välineillä niistä tulee sujuvampia ja jopa nautinnollisia. Tässä blogipostauksessa esittelen välineitä, jotka tekevät siivouksesta, ruuanlaitosta ja muista kodin askareista vaivattomampia. Siivousvälineet Langaton varsi-imuri: Tehokas imuri, joka kevyt ja helppo käsitellä, tekee päivittäisestä siivouksesta nopeaa ja vaivatonta. Monitoiminen höyrymoppi: Höyrymoppi puhdistaa lattiat tehokkaasti ilman kemikaaleja ja monitoimisuus takaa, että se soveltuu eri pinnoille. Mikrokuituliinat: Nämä liinat ovat ympäristöystävällisiä ja tehokkaita. Ne pyyhkivät pölyt ja tahrat helposti ilman pesuaineita. Ruuanlaittovalineet Monitoimikone: Tämä laite hoitaa pilkkomisen, sekoittamisen ja jopa taikinan vaivaamisen puolestasi säästäen aikaa ja vaivaa. Induktioliesi: Induktioliedellä ruoanlaitto on nopeaa ja tarkkaa. Se myös säästää energiaa. Slow cooker: Hidas keitin mahdollistaa herkullisten ja terveellisten aterioiden valmistamise...